torstai, 20. joulukuu 2012

OPPIMISTEHTÄVÄ 2.

4/10/2012 luennon jälkeen tehtävänä oli pohtia mielipidekirjoituksen taustalla tapahtunutta oppimisprosessia. Kirjoitin mielipidekirjoituksen pienemässä muodossa, osana Suomi24 sivuston '21v eikä ammattia...' keskustelua, jossa halusin ilmaista mielipiteeni elinikäisen oppimisen mahdollisuuksista. 
Koska kirjoitin vapaamman tekstin, en myöskään käyttänyt minkäänlaisia lähteitä, vaan kirjoitin ainoastaan lyhyen mielipiteen.
-Jonna

torstai, 20. joulukuu 2012

OPPIMISTEHTÄVÄ 1.

27.9.2012 luennolta annettiin tehtäväksi mielipidekirjoitus aiheesta Opettajana diginatiiveille tai Elinikäistä oppimista sosiaalisessa mediassa.
Tarkoitus on julkaista mielipidekirjoitus esimerkiksi keskustelupalstalla tai mielipidepalstalla. Itse päätin kirjoittaa Elinikäisestä oppimisesta mielipidekirjoituksen.
Nopean verkon mielipidepalstojen selailujen jälkeen löysin Suomi24 sivustolta 23/10 aloitetun ketjun otsikolla '21v eikä ammattia..'. Tähän ketjuun päätin kurssin asettamien tavoitteiden varjolla ja elinikäisen oppimisen suurena kannattajana vastata. Pointtina alkuperäisessä tekstissä oli että 21vuotias nuorimies tunsi kaikille tutut 'mitä minusta tulee isona'- paineet. Hanttihommia tehneenä ja ammattikoulua kokeilleena kirjoittaja, nimimerkillä 778k, etsi uusia ehdotuksia mitä tehdä seuraavaksi.

Näin kirjoitin ketjuun:
(20/12/2012)
  ''Anonyymi33445: Dear 778k, nyt ei ole vielä aika vaipua epätoivoon. Itse aloitin korkeakoulussa 23vuotiaana, ja nyt tiedänkin mitä oikeasti elämältä, koulutukselta ja työelämältä toivon. Vaikka et vielä tiedä mitä haluat, voitkin löytää oikean unelma-ammattisi vaikka 5, 10 tai 20 vuoden päästä. Joten ehdotukseni sinulle on, että nyt ei ole aika miettiä 'mitä tehdä isona' vaan mitä tehdä nyt. Nyt on loistava aika seurata välillä hetkenkin mielijohteita, kokeilla uusia ammattialoja tai jopa opiskella jotain mistä on jopa mahdotonta tehdä itselleen ammattia. Kerää itsellesi kokemuksia. Tärkeintä kuitenkin pitäisi olla tämä hetki. Jos sinulla on ala joka kiinnostaa, suosittelen ainakin kokeilemaan. Nykypäivänä on hyvin yleistä kouluttautua uudelleen vanhemmalla iällä ja vaihtaa alaa jopa täysin.''

-Jonna

torstai, 20. joulukuu 2012

Media pedagogisena ympäristönä

Kurssin tarkoituksena olisi oppia tarkastelemaan mediaa myös pedagogisena ympäristönä ja alustana. 

Hienoin piirre median käyttämisessä pedagogisena alustana on loputon mahdollisuus uudistumiseen. Tieto voidaan jakaa sekä tuottaa samoille alustoille. Hienoin esimerkki mielestäni tästä on Wikipedia- sivustot jotka sisältävät loputtomasti avoimesti jaettua tietoa.

Vaikka mielestäni verkon kautta tapahtuva opettaminen ei voi mielestäni korvata kasvokkain tapahtuvaa opettamistilannetta, on verkon kautta tapahtuvalla opettamisella silti upeat mahdollisuudet tavoittaa ihmisiä joita opetus ei muuten tavoittaisi. Hieno esimerkki luennolta oli 'Hole in the wall'-projekti. Myös kotimaan sisällä tapahtuvassa opetuksessa tavoitetaan syrjäseuduilla asuvia oppilaita paremmin verkon kautta. Kaupungillistumisen myötä koulut katoavat maaseudulta ja vaikeuttavat sinne asumaan jäävien lastenkin koulunkäyntiä. Mutta mitä medioituvammaksi yhteiskuntamme tulee, sitä enemmän on myös tämäntapainen kotona tapahtuva 'verkko-oppiminen' sekä mahdollista että helppoa.

Verkon kautta ainoastaan tapahtuva oppiminen luo pragmatisoitunutta tietoa. Mahdollisuus myös kasvokkain tapahtuvaan oppimiseen auttaa sitomaan tietoa toisiinsa.

-Jonna

torstai, 20. joulukuu 2012

Ajatuksia digitaalisesta ja muustakin mediasta..

Syksyllä 2012 aloitin kurssin Yliopistolla joka käsitteli digitaalisia medioita. Tämän kurssin sisältöön kuului blogin luominen, ja sen käyttäminen oppimisalustana. Tässä tarkoituksessa loin itselleni tämän blogin, käsitelläkseni kurssin aiheita. Tarkoituksena on oppia tuntemaan digitaalisen median kenttää ja ymmärtää sen mahdollisuuksia sekä rajoitteita. Tavoitteet on hieman korkealentoisen kuuloiset, mutta yritetään...
-Jonna